Pastori Joseph Senghor

Tiistai-iltana olin jo sen verran selvinnyt ensimmäisen työpäiväni pöllähtäneisyydestä, että jaksoin lähteä kaupoille. Itävaltalais-ugandalainen, mutta amerikkalaisittain puhuva Astrid oli kiertänyt kanssani korttelin jo maanantaina, joten tiesin suurin piirtein, mitä alueelta löytyy: kulmaputiikkeja, hedelmä- ja vihannesmyyjiä, vaatekauppoja, kampaajia, rautakauppa, huonekaluliike, Shell-asema ja muutama pankkiautomaatti. Ouest Yoff on varmaankin yksi Dakarin hienoimpia asuinalueita, ja se näkyy katujen siisteydessä sekä asukkaiden autoissa. Ne ovat melkein järjestään kiiltäviä katumaastureita.

Maanantaina Astrid tosin käveli kaikkien minua kiinnostavien kulmaputiikkien ohi ja töni minua ostoksille kadun eri päissä oleviin kahteen epicerie’hen (ns. siirtomaatavarakauppa eli hienompia merkkejä myyvä liike) ja Shellille. Itse hän osti ilmastoidusta epiceriestä mehua ja Shelliltä riisiä. Tympeän näköiset myyjät eivät edes vaivautuneet tervehtimään kaupassa, josta amerikkalaiset murot paistoivat kadulle asti. Itse ostin siitä vähiten tympeästä epiceriestä tarpeet ensi hätään eli vaatteiden pesuun ja aamupalaksi: marseille-saippuan, purkin appelsiinihilloa ja pikkupaketin Vache qui rit’ä.

Valintani naurattivat myyjää niin, että sain 50 frangia (noin 8 senttiä) alennusta 2 050 frangin ostoksistani. No, oikeasti oli kyse siitä, että tarjosin 50 frangin maksamiseen tuhatlappusta, eikä myyjällä todennäköisesti ollut niin paljoa vaihtorahaa. Hyvitin lahjani seuraavassa kulmassa, kun ostin hedelmämyyjältä made-hedelmän (en tiedä kirjoitetaanko se noin), josta myyjä pyysi 150 frangia, vaikka se varmaankin oikeasti maksaisi 100 frangia. Päätin, että menköön; sainhan juuri itse 50 frangia lahjaksi.

Tänään lähdin ostoksille yksin. Olin Karoliinan kanssa Facebook-chatin avulla miettinyt, mitä voisin laittaa itselleni illalliseksi. Tostan tarjoaa työntekijöilleen lounaan, mutta iltaruoka pitää järjestää itse. Mieleni teki jotain lämmintä, mutta kulman takana salaattia myyvien naisten notkuvan vihreät pöydät houkuttelivat myös. Ratkaisu oli salade locale eli keitetyistä perunoista, sipulikastikkeesta, salaatista, tomaatista ja kurkusta koostuva kevyt ja lämmin iltaruoka. Siihen vielä puolikas patonki ja avot! Vatsa täynnä. Harmi etten ottanut annoksestani kuvaa ennen kuin hotkin sen, niin komealta se näytti. No, ehkä sitten huomenna.

Mutta hauskinta tässä ostosreissussa oli se, että sain heti ystäviä. Kulmakaupassa, josta ostin jarakhit eli muoviset varvassandaalit sekä sinappia, sokeria, klooria, maitojauhetta, sipulia ja valkosipulia, mauritanialainen mies naureskeli kovalle yritykselleni tingata jarakheista pois 300 frangia. Jarakhit olivat tosi hienot, ja myyjä pyysi niistä itsepintaisesti tuhat frangia eli noin 1,50 euroa – olinhan tehnyt alkeellisen virheen ja näyttänyt, että olen kiinnostunut juuri niistä. Halvemmat jarakhit maksoivat 500 frangia, mutta ne olivat ihan tavallista laatua. Nämä toiset taas olivat muovivarppareiksi suorastaan hienot, ja mikä parasta: niiden pohjassa luki SOSAPLAST MADE IN SN. Kyllä minä senegalilaista jarakheista maksan mieluusti enemmän kuin kiinalaisista. Lopulta myyjää nauratti ostosteni tekeminen niin paljon, että hän laski sittenkin loppulaskusta pois sata frangia. Olin tyytyväinen, ja taisi olla kauppiaskin. Kaiken kaikkiaan tuhlasin kauppaan 3500 frangia eli noin 5,40 euroa. Vastapäätä myyntipöytiään pitäviltä naisilta ostin vielä banaania, perunoita ja paahdettuja cashew-pähkinöitä.

Sitten jatkoin matkaa takaisin kotia kohti. Poikkesin vielä lähimmässä putiikissa ostamassa leipää. Olin kauppaan velkaa aamulta 25 frangia, jonka maksoin nyt takaisin. Myyjän poika yritti huijata ylimääräistä rahaa, mutta kysyin kaupan edessä olleelta naiselta, paljonko puolikas patonki maksaa. Pääsimme yhteisymmärrykseen leivän oikeasta hinnasta, mutta sitten annoin pojalle takaisin 25 frangia ja selitin aamun velkani. Kaupan edessä istuneet ihmiset seurasivat kaupantekoani ihmeissään ja rupesivat kyselemään, mistä olen. Kerroin, että tulen Suomesta, mutta olen ainakin osittain fatickilainen. Ihmiset eivät uskoneet korviaan, vaan luulivat minun olevan väsynyt (fatiguée).

- Je viens de la Finlande, mais je suis presque moitiers Fatiquois.
- Quoi? Fatiguée?
- Non, Fatiquois.
- Tu es fatiguée ?
- Non ! Je viens de Fatick !

Olisittepa nähneet ihmisten ilmeet. Silmät kirkastuivat, suupielet venyivät korviin, ja kaikki hihkuivat.
- No mistä päin Fatickia olet, kysyi yksi mies.
- Ndia-Ndiayesta.
- Ah, minä tulen Niakharista!
- No, olen minä sielläkin käynyt. Tunnen pastori Joseph Senghorin.
- Pastori Joseph Senghor! Minäkin tunnen hänet! Hän on hieno mies. Ja sinä, sinä olet kyllä ihan oikea senegalilainen. Tervetuloa!