Joulukuusi, sokerikriisi ja muita talviaskareita

Joulu on tulossa myös tänne kravun kääntöpiirin eteläpuolelle, vaikka ilmasto ei ihan joulun odotukselta tunnu. Kylmä täälläkin tietysti on, joinakin aamuina jopa alle 20 astetta, ja öisin nukun flanellipyjaman kanssa fleece-viltin alla. Mutta eihän tämä silti ihan joulukuulta tunnu. Kävelen edelleen varvastossuilla töihin.

Joka tapauksessa Dakarin sää on nyt niin talvinen, että alan tuntea itseni likaiseksi eurooppalaiseksi. En kerta kaikkiaan pysty käymään suihkussa aamuisin. Iltasuihkunkin kanssa on tekemistä, koska hanasta tuleva vesi on jäätävän kylmää. Illalla sen kuitenkin kestää jotenkuten, ja jos on tukanpesupäivä, lämmitän kaasuliedellä kattilallisen vettä ja otan ns. kuuppasuihkun. Ja aina kun käyn Fatickissa, nautin pitkistä lämpimistä suihkuista. Fatickissa hanavesi nimittäin on lämmintä vuoden ympäri – ja se on vain hyvä juttu, kunhan tuntee oikeat kikat. Sadekaudella vesi oli nimittäin liian kuumaa, joten päästimme päivittäin yhden vesipaljun täyteen vettä, jotta se viileni yön aikana mukavaksi suihkutella aamuhiet pois. Nyt talvella päästämme edelleen yhden vesipaljun täyteen vettä, jotta hanasta alkaa tulla lämmintä vettä, jonka kanssa on sitten mukava lämmitellä yön viilentämiä varpaita. Näillä konsteilla olen onnistunut välttämään talviflunssan.

Käväisin viime viikonloppuna pitkästä aikaa Dakarin keskustassa ja totesin, että kyllä se jouluhössötys tännekin yltää, ei ehkä ihan niin hurjana kuin mihin Suomessa on tottunut, mutta lievänä versiona kuitenkin. Kadunvarsikojuissa myydään joulukoristeita (lähinnä niitä kiiltäviä nauhoja, joita Suomessa käytetään joulukuusen koristeluun), ja keskustan näyteikkunoissa on joulusomisteita. Ne ovat kitchejä, mutta omalla tavallaan kiehtovia. Eksoottisinta oli, kun keskustan supermarketin eteen oli raahattu valtava joulukuusi. Jäin tuijottamaan sitä monttu auki, koska se oli niin aidon näköinen. En kehdannut mennä haistamaan. Se kun olisi ollut ainoa keino todeta, onko joulukuusi aito vai muovinen.

Joulu ei kuitenkaan ole ollut viimeisen kuukauden suosituin puheenaihe. Ehei, kielen päällä on ollut jotain paljon tärkeämpää. Nimittäin sokeri. Se oli vähällä loppua koko Senegalista. Jo ennen marraskuun lopulla ollutta tabaski-juhlaa alettiin huomata, että sokeria ei enää saanut entiseen malliin. Tabaskin jälkeen se oli loppu melkein joka putiikista. Kun tavallinen sokeri loppui, siirryttiin palasokeriin. Kun se loppui, siirryttiin vaniljasokeriin. Kun se loppui, tuli kriisi. Mitä nyt tehdään? Ataya-teetä ei voi juoda ilman sokeria. Bissap-mehua ei voi juoda ilman sokeria. Jopa tomaattisoseen maustamiseen tarvitaan sokeria. Senegal ei voi elää ilman sokeria. Ja nyt sokeri oli loppu melkein koko Senegalista.

Miten tämä oli mahdollista? No, sattuipa niin, että sokerin maahantuontia hallitsee yksi ainoa mies, joka on ainakin aikaisempina vuosina tiettävästi rahoittanut Senegalin presidentinvaaleja. Kappas, sattuipa myös että Senegal on kovaa vauhtia valmistautumassa seuraaviin presidentinvaaleihin vuonna 2012. Ja sattuipa vielä niin, että samainen mies riitautui Senegalin hallituksen kanssa, koska hallitus halusi nostaa sokerin veroa. Tästä sokerimies ei tietenkään pitänyt. Hän päätti lopettaa sokerin maahantuonnin, kunnes hallitus ymmärtää virheensä. Sokerimies päätteli oikein: jopa happamissa liemissä keitetyt ministerit tarvitsevat teehensä sokeria. Nyt sitä taas saa putiikeista, vaikka vähän väliä on silti pakko turvautua vaniljalla maustettuun suurikiteiseen sokeriin.

Tämä ei ole kuitenkaan ainoa selitys sokerikriisille. Toinen versio menee niin, että sokerimies itse halusi nostaa sokerin hintaa. Senegalissa ruokatarvikkeiden hinnat ovat hallituksen määrittelemiä, joten yksittäiset yrittäjät eivät voi siihen vaikuttaa. Sen sijaan sokerimies tuntee oikeat vaikutuskeinot. Hän päätti lopettaa sokerintuonnin, jotta senegalilaisten makeanhimo nostaisi sokerin kysynnän tarjontaa korkeammalle. Silloin myös hintaa voisi hilata ylöspäin. Tämän selitysversion tai hinnannostatusstrategian onnistumisesta ei ole kuitenkaan vielä tietoa, koska sokerin hinta on kaiketi vielä entisellään.

Joka tapauksessa sokeriralli Gambiasta Senegaliin lisääntyi saman tien, kun sokerimonopoli lakkasi pyörimästä. Gambiassa sokeri on nimittäin puolet halvempaa kuin Senegalissa. Nyt jokaisen Gambiaan menevän ihmisen oletetaan tuovan kymmenen kiloa sokeria takaisin tullessaan, vaikka jo viidestä kilosta voi seurata hienoisia vaikeuksia tullin tarkastuksessa. Tilannetta voisi ehkä verrata suomalaisten viinaralliin Virosta. Alle kymmenen kiloa sokeria voi vielä tuoda ns. omaan käyttöön, mutta yli menevistä kiloista voi joutua maksamaan tullia tai vähintään joutuu keksimään hyviä selityksiä sokerin kovalle kulutukselle. Etenkin, jos sama henkilö käy Gambiassa kerran kuukaudessa ja palaa aina kymmenen kilon sokerisäkin kanssa.

Kyllä Senegalissa aika paljon sokeria syödään, mutta kymmenen kiloa kuukaudessa? Sitä on sinisilmäisimmänkin tullivirkamiehen vaikea uskoa.

Ilmastonmuutosta ilmassa

Tämän vuoden sadekausi oli Senegalissa voimakkaampi kuin vuosikymmeniin. Vettä satoi suunnilleen saman verran kuin ennenkin, mutta se tuli huomattavasti lyhyemmässä ajassa kuin ennen.

Jos vielä kymmenen vuotta sitten sadekausi alkoi kesäkuussa ja jatkui lokakuun loppuun, nyt sateet alkoivat kunnolla vasta elokuussa ja päättyivät jo lokakuun alussa.

Se oli liian lyhyt aika. Vesi ei ehtinyt imeytyä maahan vaan tulvi asuinalueille, pelloille ja teille. Tulvien takia sadat tuhannet ihmiset joutuivat jättämään kotinsa tai elämään veden täyttämissä taloissa. Neljällesadalle dakarilaislapselle järjestettiin kolmen viikon evakuointileiri partiolaisten leirikeskukseen. Sillä aikaa lasten kodeista pumpattiin vettä pois palokunnan ja partiolaisten yhteisvoimin.

Tulvaongelma oli pahin suurissa kaupungeissa, joissa vesi ei imeytynyt sen paremmin maaperään kuin huonosti toimiviin viemäreihin. Dakarin tiheästi asutuissa kaupunginosissa ei ollut vielä päästy eroon edellistenkään tulvien jäljistä, kun uudet sateet jo nostivat veden pinnan entistäkin korkeammalle. Ja kierre jatkuu. Viime viikolla kävin eräässä kaupunginosassa, johon ei ollut autolla asiaa. Hevostaksit kahlasivat kaduilla vatsaa myöten vedessä.

Senegalissa kukaan ei viitsi eikä halua kyseenalaistaa ilmastonmuutosta. Jokainen tuntee nahoissaan, että ihmisen toiminnan ansiosta ilmasto on muuttunut. Sadekausi on voimistunut ja lyhentynyt, aivan kuten ilmastonmuutoksen ennusteissa on povattu. Ihmisen toiminta on myös entisestään pahentanut ilmastonmuutoksen vaikutuksia maan pinnalla: kun maaperään on haudattu muovia, se ei enää ime vettä.

Sadekausi on nyt ohi, mutta viime viikonloppuna sen pahimmista hetkistä muistutettiin televisiossa. Kun vuoden suurinta uskonnollista juhlaa viettävät ihmiset seurasivat helikopterista otettua arkistokuvaa Dakarin tulvakortteleista, he totesivat yhteen ääneen: ilmasto on muuttunut nopeammin kuin sen olisi pitänyt. Tälle pitää tehdä jotain.

Te siellä Kööpenhaminassa, kuulitteko? Tälle pitää tehdä jotain.

Julkaistu Satakunnan Kansan Sunnuntai-liitteessä 6.12.2009