Sata frangia

Sata frangia tuntuu olevan Senegalissa jotenkin perustavanlaatuinen rahan mittayksikkö. Sata frangia on hopeinen kolikko, suurin piirtein suomalaisen hopeamarkan kokoinen, ja itse asiassa hyvinkin saman arvoinen. On olemassa myös 10, 25 ja 50 frangin kolikko, mutta vain sata frangia on sen kokoinen, että se oikeastaan kannattaa omistaa. Pienemmillä rahoilla käydään tulitikkukauppaa, sadalla frangilla saa jo jotain oikeaa. Sata frangia on myös se rahayksikkö, jota kerjäläiset ja koraanikoulun pojat käyttävät almuja pyytäessään.

Mutta sadan frangin mittasuhteet ovat välillä hiukan hämmentäviä. Voisi kuvitella, että tavaran tai palvelun hinta on jotenkin yhtenevässä suhteessa siihen aikaan tai rahalliseen investointiin, mikä tavaran tai palvelun tuottamiseen on kulunut. Mutta ei se aina mene niin. Mitä mieltä olette esimerkiksi näistä:

Sadalla frangilla saa
- yhden kananmunan
- 200 grammaa höyrytettyä couscousta, josta riittää iltaruoka kahdelle ihmiselle
- kupin kahvia
- neljä pussia (noin 150 grammaa) paahdettuja maapähkinöitä
- bussimatkan 1-5 kilometrin päähän
- ilmaa renkaaseen
- keksipaketin (4 kpl keksejä)
- kourallisen minttukaramelleja
- 3/4 patongin
- pienehkön tomaatin
- keskikokoisen kurkun
- yhden porkkanan
- viisi tekstiviestiä Senegaliin
- yhden tekstiviestin ulkomaille

Saanen kysyä, millaisessa suhteessa ovat toisiinsa esimerkiksi pihaus ilmaa renkaaseen (30 sekuntia, à 100 CFA) ja 200 grammaa höyrytettyä couscousta (usean tunnin työ, à 100 CFA)? Couscous nimittäin valmistetaan hirssijauhosta, joka jauhetaan hirssin siemenistä. Hieno hirssijauho pyöritetään veden kanssa rouheeksi, sihdataan useaan kertaan, pyöritetään veden kanssa isommaksi rouheeksi, sihdataan useaan kertaan jne. usean tunnin ajan. Ilma päätyy renkaaseen kirjaimellisesti napista painamalla, alle minuutissa.

Entä kourallinen minttukaramelleja ja neljä pussia maapähkinöitä? Maapähkinöiden viljeleminen kestää ensinnäkin monta kuukautta, minkä jälkeen ne kuivataan, paahdetaan hiekassa ja pakataan pikkuruisiin muovipusseihin – kaikki käsityönä. Minttukaramellit tulevat hienoihin kääreisiin pakattuina Ranskasta.

Entä kumman saattamiseen asiakkaan silmien eteen menee enemmän aikaa ja energiaa, yhden tekstiviestin ulkomaille vai pienehkön punaposkisen tomaatin?

Vastaukseni on kyyninen, mutta valitettavan lähellä totuutta (en kuitenkaan väitä, että se olisi täysi totuus). Höyrytetyn couscouksen valmistaminen, maapähkinöiden paahtaminen ja tomaattien viljely ovat naisten työtä, käsityötä. Ensinnäkin ne ovat peruselintarvikkeita, joiden hinta ei saa olla ylitsepääsemättömän korkea kenellekään. Sen lisäksi valitettava tosiasia on, ettei naisten työn arvo näy tuotteiden myyntihinnassa mitenkään. Sen sijaan ilman pihauttaminen renkaaseen ja tekstiviestien välittäminen ulkomaille on mukamas teknologiaa vaativaa ja kallista työtä, josta tämän oletusarvon mukaan kuuluukin maksaa. Etenkin, jos työn tekijänä on mies, jonka työn arvo näkyy pienessäkin palveluksessa.

Naisen sata frangia ei täälläkään ole sama kuin miehen sata frangia. Naisen satanen taitaa olla lähempänä viittäkymmentä. Silti ne ovat usein naiset, jotka tuovat kotiin ne sadan frangin kolikot, joilla perheet ruokitaan. Miehet keskittyvät rakentamaan miljoonia frangeja maksavia seiniä ja portteja sekä hankkimaan porttien sisälle satoja tuhansia frangeja maksavaa kiinalaista viihde-elektroniikkaa, joka hajoaa parin vuoden kuluessa.

Vai mahdanko nyt kärjistää hiukan liikaa?