Kirahvin väijytys

Kiidämme tukka hulmuten keskellä naisenmittaista sahelilaista sadekauden heinikkoa. Avolavamaasturin kuljettaja möyrii poluille kerääntyneissä sadevesilammikoissa niin, että mutaan painuneet urat raapivat auton vatsaa. Istumme lavalle rakennetuilla penkkiriveillä, pidämme kiinni penkkien selkänojista, ja vaihdamme siskojen kanssa tietäviä silmäyksiä. "Jos tämä kuljettaja olisi käynyt saman autokoulun kuin me, se tietäisi, ettei mutajumista pääse irti kaasuttamalla. Pitää heijata rauhallisesti, ja sitten vasta kaasuttaa", me nyökyttelemme. Ääneen sitä ei kuitenkaan voi sanoa. Kuljettaja voisi hermostua ja vaikka jättää meidät keskelle safaria.

Ehdin ajatella, että itse asiassa täällä Bandian villieläinpuistossa ns. tien päälle jättäminen ei kuitenkaan olisi mikään loputon katastrofi. Kyllä sieltä ainakin joskus kotiin osaisi. Eikä tässä eläinpuistossa elä kuin kasvissyöjiä, koska krokotiilit on eristetty puiston ravintolan ja matkamuistomyymälän lähellä virtaavaan joen poukamaan.

Edelleen tukka putkella ajamme kohti isoa apinanleipäpuuta ja käännymme oikealle aivan sen juurella. Olen juuri kommentoimassa siskoille, miten hieno ja vanha puu siitäkin on. Kun sitten yhtäkkiä en saa sanaa suustani. Silmäni naulautuvat baobabin viereen, tuijotan varmaankin monttu auki, kunnes älyän koputtaa kuljettajan kopin kattoon pysähtymisen merkiksi. "Mikäs tuo tuossa sitten on", saan sanottua oppaallemme ranskaksi, vaikka ihan hyvin tiedän mikä se on. Se on kirahvi.

Tuijotamme hölmistyneenä noin viisimetristä uroskirahvia, joka yllätti meidät apinanleipäpuun takaa. Melkoinen väijytys! Kirahvihan tiesi pitkään, että me olimme tulossa. Ihan tahallaan vain seisoi rauhassa siellä puun varjossa ja odotti, ehdimmekö erottaa hänet, kun pyyhällämme vierestä ohi.

Se silmäilee meitä ystävällisin silmin, eikä ole aikeissakaan lähteä pakoon. Minä tuijotan sitä silmiin, ja se vastaa tuijotukseen, mutta ei ollenkaan rauhattomana saati hölmistyneenä. Ne ovat lehmän silmät, vähän vain isommat ja jotenkin rauhallisemmat. Joskus olen lehmien silmiä tuijotellessani arvaillut, että noiden ystävällisten silmien takana on varmaankin ajatus siitä, että tuo minun edessäni töllistelevä ihminen varmaan antaa minulle kohta heinää ja rapsuttaa otsatukkaa. Nam nam. No, kirahvin silmissä ei tuollaista ilmettä näkynyt. Kirahvi vain katseli rauhallisesti, kun me puuhakkaasti rupesimme ottamaan kuvia "minä ja kirahvi", "sinä ja kirahvi" "lintu ja kirahvi" "iso puu ja kirahvi". Sillä oli sitä paitsi ruokaa yllin kyllin sen omalla tasolla, akaasiapuiden ja apinanleipäpuun latvoissa. Ei se tarvinnut meitä mihinkään. Ja silti se katseli ystävällisesti. Se oli varmasti nähnyt jo aika monta autolastillista kaksijalkaisia muurahaisia, jotka käyttäytyvät samoin.

Bandiassa käynti oli varsinainen elämys, vaikka maksoikin pienen omaisuuden (koko porukan liput, auton vuokra ja oppaan palkkio maksoivat lähes saman verran kuin mitä käytän täällä kuukauden elämiseen). Reilun kolmen tunnin safarikierroksen aikana näimme melkoisen määrän gaselleja, antilooppeja, apinoita, strutseja, kirahveja, lehmiä (ne tosin olivat aidan takana, siellä ihmisten puolella), kaivinkoneen (tämän havainnointi nauratti opasta kovasti), ja kaksi valtavaa sarvikuonoa. Sekä laiskan hyeenan, joka silmäili meitä vallihaudalla erotetun häkkialueensa takaa. Ihmekös tuo, jos hiukan rupeaa laiskottamaan. Ympärillä olisi gaselleja vaikka millä mitalla, mutta häkissä pidetään ja ruoka kannetaan eteen. En kannata eläinten sulkemista eläintarhoihin, mutta tällä kertaa hyeena ehkä kannattaakin pitää vallihautansa takana. Muuten olisivat vapaana liikkuvat sorjat gasellit ja antiloopit vaarassa. Vaan ei kai yksinäinen hyeena sentään uskaltaisi hyökätä viisimetrisen kirahvin kimppuun?